• Lähetä sähköpostia!
  • Käy tykkäämässä!
  • Seuraa minua!
  • Soita!
  • Podcastit ja videot!

Viesti

Tykkää

Seuraa

Soita

Katso

© 2020 - Laadukas elämä by Mia.

  • Mia

Ja hän eli elämänsa onnellisena loppuun asti...

Minun tieni parempaan hyvinvointiin alkoi, kun isäni tie loppui. (Voit lukea ”Minun tarinani” tästä https://www.laadukaselama.fi/post/minun-tarina.) Mitä tapahtui sen jälkeen, kun olin hankkinut itselleni valmentajan ja aloin pitämään itsestäni parempaa huolta? Muuttuiko elämäni kertaheitolla, minusta tuli laiha, kaunis ja elämäni muuttui täydelliseksi?


Ei todellakaan.


Ensimmäiset pari kuukautta menivät kovan motivaation avulla todella helposti. Kaikki oli uutta ja jännittävää ja minulla oli selkeät ohjeet miten toimia. Ruokalapussa luki, miten piti syödä ja treeniohjelma kertoi, miten piti treenata. Oletko sinä kokenut saman? Alussa motivaatio on todella kova, mutta sitten se alkaa jostain syystä hiipumaan?




Kävin parikin kertaa viikossa treenaamassa kuntosalilla valmentajani kanssa ja se oli todella hauskaa! Valmentajani oli ihanan empaattinen ja kannustava ja sain hänen avullaan myös juteltua isästäni. Oma kokemukseni on ehdottomasti se, että valmentajat ja personal trainerit ovat myös arjen psykologeja, jotka tukevat todella paljon henkisestikin, hauiskääntösarjojen välissä. Oletko sinä käynyt treenaamassa personal trainerin kanssa? Oletko sinä huomannut, että heille on helppo kertoa muistakin asioista kuin proteiinista ja käsipainoista?


Tavoitteeni oli tietenkin laihtuminen, samoin kuin 90% kaikilla ihmisillä, jotka hankkivat itselleen valmentajan. Se on myös helppoa, koska hyvät tulokset motivoivat ja peilikuva paranee samaan aikaan, kun olo kohenee. Näin jälkeenpäin ajatellen, vaikka minulla olikin jonkin verran ylimääräistä painoa, niin laihduttaminen ei ehkä tuossa tilanteessa ollut se kaikista paras ratkaisu. Varsinkin, koska minulla oli jonkin verran vääristynyt suhde ruokaan ja itseeni, niin laihduttaminen ei tässä vaiheessa tehnyt hyvää syvemmällä oleville tarpeille ja melko vaativaan minäkuvaani.


Tuolloin ulkonäköihanteeni oli olla laiha. Nykyään olen mielummin vahva ja muodokas.

Syöminen oli alkuinnostuksen jälkeen melko hankalaa, sitä tyypillistä sortumista ja ruotuun palaamista. Kun lisää liikuntaa ja vähentää ruokaa, tulee nälkä. Jos tätä nälkää ei hyväksy ja tiedosta, niin se ohjaa käytöstä. Varsinkin, jos ruokamäärä on viety liian alhaiseksi. Ja useinhan viemme ne tahallamme liian alas, koska näin laihtuu nopeammin. Se on todella iso virhe, jonka suhteen valmentajien pitäisi olla tarkkoina ja valistaa, mitä vaikutuksia liian alhaisella ruokamääräällä eläminen tuo tullessaan. En silloin myöskään ymmärtänyt miten vahva kehomme eloonjäämisvietti on. Jos kehomme uskoo olevansa nälänhädässä, käynnistyvät melkoiset voimat nälänhädän estämiseksi. Tästä olin onnellisen tietämätön. Syyllistin tietenkin itseäni siitä, että en pysynyt ruodussa ja kun nälkä oli tarpeeksi kova tulin syöneeksi kaiken joka ei päässyt pakoon.


Myös ruokaohjelappunen, jonka sain, ei ollut ehkä parhain tapa minulle opetella ”syömään oikein”. Lapulla olevat ruoka-aineet olivat sallittuja ja muut ruoat olivat kiellettyjä. Jos vahingossa (tai tahallaan) söikin jotain muuta, niin se oli virhe, joka sitten johti kaikki tai ei mitään -ajatteluun. Sitten taas palattiin ruotuun. Tämä on mielestäni isoin haaste tiukoissa ruoka-ohjelmissa. Ensinnäkin se vääristää ajattelemaan ruokaa ”hyvänä” ja ”pahana”. Tai ”sallittuna” ja ”kiellettynä”. Jos haluat kehittää itsellesi vääristyneen suhteen ruokaan, niin sekoita sopivasti kiellettyä, sallittua ja pahaa. Soppa on valmis, mutta ei kovinkaan herkullista.


Kaurapuuro on hyvä alku, mutta pelkästään sillä ei pitkälle pötkitä!

Tämä on oma kokemukseni, monella muulla selkeät ruokaohjelmat toimivat hyvin, varsinkin jos lähdetään nollasta liikkeelle ja esimerkiksi porkkanan ja paprikan tunnistaminen on vaikeaa. Ruokaohjelmat, joiden pääpaino on selkeän ateriarytmin opettelu ja jossa panostetaan riittävään määrään kasviksia, laadukkaaseen proteiiniin, täysjyväviljoihin sekä pehmeisiin rasvanlähteisiin ovat hyvä juttu!


Treenit olivat kokonaan toinen asia. Vaikka olin käynyt vuosikaudet salilla, niin nyt vasta rakastuin kunnolla kuntosaliin. Oliko se tavoittellisuus, valmentajan tuki vai mikä, mutta se oli menoa. Se rakkaussuhde on vieläkin erittäin vankalla pohjalla. Varmastikin myös se, että huomasin, kuinka tulin vahvemmaksi ja pystyin ylittämään itseni fyysisesti ja henkisesti vahvistivat suhdetta. Monet niveleni ovat huonossa kunnossa nivelreuman takia, joten olin aina tuudittautunut siihen, että en pysty mihinkään. Ja nyt huomasin, että pystyin! Voimaannuttava tunne naiselle, joka juuri oli menettänyt isänsä.


Tämä kuva on otettu viime kesänä Suomen Fitnessurheilu ry:n kesäleiriltä, jossa valmentajat vetivät meille treenin. Kyllä sitä ylittää itsensä helpommin, kun toinen kannustaa vieressä! Kuva: Tapani Moisala.

Eli vaikka olin tehnyt vahvan päätöksen muutoksesta ja olin pyytänyt apua, oli minulla vielä pitkä tie kuljettavana, monta läksyä opittavana. Nyt, vanhempana ja kokeneempana toivon, että olisin ollut kärsivällisempi. Hyväksynyt sen, että elämäntapamuutokset vievät aikaa ja samalla ollut itselleni lempeämpi virheitteni edessä. Ymmärtänyt, että vika ei aina ehkä ollut minussa, vaan väärissä ohjeissa. Mutta, olen iloinen, että aloitin.


Minkälaisia kokemuksia sinulla on elämäntapamuutoksista?Uskon, että en ole ainoa, joka on kulkenut tätä tietä. Olisin todella iloinen, jos kävisitte kommentoimassa omia ajatuksianne!

240 katselukertaa2 kommenttia